Ähtärin Sairaalanmäki kuva1 nettiin

Kiinteistö Oy Ähtärin Sairaalanmäen toimitusjohtaja Markus Sulkava (vas.) ja alueen rakennustyön valvonnasta vastaava rakennusmestari Veikko Nieminen Hyvätalo Oy:stä tarkastelevat tyytyväisinä siistiä piha-aluetta. Taustalla ambulanssitalli.

Ähtärin ensihoidon käyttöön rakennetut ja saneeratut tilat Ähtärin Sairaalanmäellä otettiin käyttöön kuluvan vuoden elokuussa. Uusi, noin 80 m2:n ambulanssitalli pesutiloineen ja varastoineen rakentui Ähtärin keskussairaalan välittömään läheisyyteen, Ähtärin sosiaalitoimen viereen. Ensihoidon henkilökunnan taukotilat saneerattiin sairaalan leikkaussalin tiloihin ja otettiin käyttöön jo keväällä. Ne ovat suuruudeltaan runsaat 90 m2. Sopimus tilojen rakennuttamisesta ja vuokraamisesta solmittiin Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirin ja Kiinteistö Oy Ähtärin Sairaalanmäen välillä kymmeneksi vuodeksi, minkä jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana.

Kesän ja syksyn aikana on myös Sairaalanmäen ympäristöä kohennettu. Puustoa on harvennettu, paikoitusalueita on laajennettu ja asfaltoitu, ja sisäänkäyntien välittömään läheisyyteen on lisätty useita uusia invapaikkoja. Lisäksi liikennejärjestelyjä piha-alueella on selkiytetty uusimalla liikennemerkkejä ja opasteita.

Kunto-osastolla on juuri aloitettu WC- ja pesutilojen peruskorjaus. Samalla niitä muutetaan paremmin asiakkaiden hoidon vaatimuksia palveleviksi. Tämän lisäksi muun muassa terveyskeskuksen ilmastoinnin jäähdytystä tullaan kevään 2022 aikana lisäämään tulevien kesien hellejaksoja silmällä pitäen.

Kiinteistö Oy Ähtärin Sairaalamäen toimitusjohtaja Markus Sulkava on tyytyväinen alueen uuteen ilmeeseen: − Sairaalanmäellä on korkea käyttöaste, minkä vuoksi on tärkeää huolehtia tilojen kunnosta sekä sisällä että ulkona. Ulkoalueiden kunnostuksella varmistetaan myös turvallinen liikkuminen alueella.

Sulkava kertoo, että Sairaalanmäelle on lähiaikoina tulossa myös uusia vuokralaisia: − Syksystä 2022 lähtien Ähtärin lukio siirtyy kahdeksi vuodeksi leikkausosaston jäljellä oleviin, noin 400 m2:n suuruisiin tyhjiin tiloihin väistöön odottamaan uuden lukion valmistumista Tuomarniemelle. Suunnittelut tämän osalta ovat jo hyvässä vauhdissa. Myös muiden potentiaalisten vuokralaisten kanssa on neuvotteluja käynnissä.

 

Lisätietoja:    Markus Sulkava, Kiinteistö Oy Ähtärin Sairaalanmäki toimitusjohtaja, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.