pulkkamaki nettiin 2

Ähtärin varhaiskasvatuksessa on käynnistetty vuoden 2021 alussa hanke, jolla vahvistetaan lasten oppimista ja hyvinvointia. Hanke toteutetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän erityisavustuksen turvin.

Avustuksella on palkattu kaksi uutta määräaikaista työntekijää Ähtärin kolmen päiväkodin käyttöön vuodeksi 2021. Lisäresurssien myötä Ähtärin varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria voidaan kehittää entistä lapsilähtöisempään suuntaan.

Hankkeessa hyödynnetään olemassa olevaa tietoa laajasti ja kehitetään moniammatillista yhteistyötä. Samalla luodaan uusia oppimisympäristöjä, joissa varhaiskasvatusta toteutetaan mielekkäällä ja yksilöllisellä, lasta osallistavalla toiminnalla. Tavoitteena on, että hankevuoden jälkeen uudet toimintatavat ja ideat jäisivät pysyvinä elämään päiväkotien arjessa.

− Kehittämishanke aloitettiin vuoden 2020 lopulla suunnittelulla ja vuosi 2021 on varsinaisen toteutuksen aikaa. Käytännössä lisäresurssit mahdollistavat mm. lasten jakamisen pienempiin ryhmiin ja entistä yksilöllisemmän ohjauksen. Lasten ideoita ja tarpeita voidaan samalla huomioida entistä paremmin, kertoo varhaiskasvatuspäällikkö Sirpa Mannismäki.

−Jo ensimmäiset kokemukset hankkeesta ovat positiivisia: Lapset ovat rohkaistuneet kokeilemaan uusia asioita – myös sellaisia, mitä he eivät ole omaehtoisesti pyytäneet. Myös työntekijöiltä on kiireen tunne vähentynyt, kun resursseja on käytössä enemmän, Mannismäki toteaa.

Ähtärin kolmen päiväkodin, Tassulan, Vilikkilän ja Ollinkulman kaikki työntekijät osallistuvat toiminnan ideointiin ja toteutukseen. Lisäresurssit mahdollistavat joustoa päiväkodin arkeen. Lasten toiveiden mukaan on toteutettu mm ex-tempore disko ja rakennettu prinsessahuone.

Hanketta varten on päiväkoteihin nimetty hankevastaavat ja perustettu hankeryhmä, joka ohjaa ja arvioi hankkeen tuloksia. Myös huoltajien, lasten ja henkilöstön mielipiteitä ja kokemuksia kartoitetaan kyselyjen ja haastattelujen avulla.

Lisätietoja:

Varhaiskasvatuspäällikkö Sirpa Mannismäki, 040 573 9673 / Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.