Ähtärin lukiossa opiskelevilla on tammikuusta 2021 alkaen mahdollisuus suorittaa Turvallisen liikennekulttuurin kurssi, joka antaa opiskelijoille monipuolisen näkemyksen liikenneturvallisuudesta ja -kulttuurista. Lisähoukuttimena on, että Ähtärin lukion varsinaiset opiskelijat voivat osana kurssia hankkia b-ajokortin. Kurssi on opiskelijoille maksuton.

 Turvallisen liikennekulttuurin kurssi on tavallisen 38-tuntisen lukiokurssin laajuinen ja sisältää mm. ajoneuvon hallintaan, liikenteen vuorovaikutukseen sekä vastuulliseen liikennekäyttäytymiseen liittyviä osakokonaisuuksia. Ne opiskelijat, jotka haluavat hankkia kurssin yhteydessä ajokortin, osallistuvat lisäksi kahdeksaan ajo-opetustuntiin, jotka suoritetaan varsinaisen kurssin ulkopuolella.

 Sivistystoimenjohtaja Eija Kuoppa-aho sanoo, että opiskelijoita kiinnostava kurssitarjonta ja opetuksen laatu ovat keskeisiä tekijöitä lukiovalinnassa.

- Ähtärin lukion opetuksen korkeasta tasosta kertoo mm. se, että olemme vuodesta toiseen sijoittuneet kärkisijoille STT:n kansallisessa lukiovertailussa. Turvallisen liikennekulttuurin kurssi on hyvä lisä kurssivalikoimaamme. Ennakoivalla liikennekäyttäytymisen harjoittelulla kehitetään ja parannetaan kaupungin paikalliskulttuuria ja samalla kannustetaan opiskelijoita liikkumaan turvallisesti.

- Mahdollisuus suorittaa ajokortti osana lukio-opintoja on suuri etu ihan taloudellisestikin. Kurssilla tutustutaan myös Ähtärin kaupunkiin liikenneympäristönä, mikä varmasti saa nuoret katsomaan omaa kaupunkiansa uusin silmin, toteaa Ähtärin lukion apulaisrehtori Anne Luodeslampi.

 Kurssin opetuksesta vastaa Juha-Pekka Leiponen Ähtärin Liikennekoulu Ky:stä. Hänellä on yli 25 vuoden kokemus liikenneopettajana ja autokouluyrittäjänä.
- Vuonna 2018 voimaan tulleen uuden ajokorttilain yhteydessä pakollisten ajotuntien määrä väheni todella paljon. Tällainen kokonaisvaltainen kurssi antaa opiskelijoille huomattavasti paremmat lähtökohdat liikenteeseen kuin tavanomainen autokoulu, Leiponen sanoo.

 Lisätietoja:

Ähtärin kaupunki, sivistystoimenjohtaja Eija Kuoppa-aho, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh. 040 572 6279
Ähtärin kaupunki, apulaisrehtori Anne Luodeslampi, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh. 040 668 2301
Ähtärin kaupunki, rehtori Markku Juhola, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh. 040 725 0241 
Ähtärin liikennekoulu, autokouluyrittäjä Juha-Pekka Leiponen, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh. 040 066 4486