Työnantajia ja työnhakijoita palveleva, paikallinen työnvälityssivusto Jobwelldone.fi on nyt käytettävissä.

Job well done – osaajia Kuusiokuntiin ja Suupohjaan -hankkeen työnvälityssivusto osoitteessa jobwelldone.fi on valmistunut. Palveluun voi laittaa paitsi perinteisen työpaikkailmoituksen, myös siihen liittyvän videon tai kuvan. Työpaikkavahti helpottaa kiinnostavien työpaikkailmoitusten seuraamista ja hakemuksen voi lähettää suoraan sivustolta.

Palveluun tulee myöhemmin lisäominaisuuksia, kuten kieliversioita ja mahdollisuus tehdä avoin työhakemus. Sivusto on tarkoitettu kohtauttamaan Kuusiokuntien ja Suupohjan alueen työnantajia ja työnhakijoita. Lisäksi sen avulla lisätään alueen tunnettuutta ja markkinoidaan sitä asuinympäristönä.

Jobwelldone.fi -sivusto on jatkoa aikaisemmalle pestuumarkkinat.fi -sivustolle. Paikallinen työnvälityssivusto on helppo, matalan kynnyksen rekrytointikanava, joka tavoittaa hyvin työnhakijoita ja somen ansiosta myös heidän lähipiiriään. Hankkeen työntekijä auttaa mielellään palvelun käyttöönottamisessa. Sivuston tarjoaa Etelä-Pohjanmaan liitto ja hankealueen kunnat.

Lisätietoja: projektipäällikkö Piia Korhonen p. 050 593 6210 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

JWD banneri

Ähtärin kaupungin vasta valmistunut elinvoimaohjelma kutsuu yhteistyöhön kaupunkiorganisaation, yrittäjät ja kolmannen sektorin toimijat. Eri näkökulmista kaupungin elinvoimaisuutta tarkasteleva ohjelma kiteyttää tavoitteet kuuden otsikon alle, jotka ovat uudistuva kaupunki; vahva brändi; elinvoimaiset yritykset; luonnon ja sen mahdollisuuksien tunnistaminen; toimivat yhteydet sekä aktiivinen edunvalvonta.

Kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki sanoo, että elinvoimaohjelma luo hyvän perustan Ähtärin kehittämistä ja elinvoiman edistämistä tähtääville toimille.
− Elinvoimaohjelmassa on yhteistyössä eri toimijoiden kesken asetettu tavoitteet, toimenpiteet ja mittarit. Seuraavaksi vuorossa ovat elinvoimaa edistävien tahojen sitouttaminen ohjelman toteuttamiseen sekä käytännön toimet Ähtärin elinvoimaisuuden vahvistamiseksi.

Käytännön toimenpiteitä onkin jo keväästä saakka pohdittu elinvoimatoiminnan kehittämisen työryhmässä, jossa on edustajia sekä yrittäjistä että luottamushenkilöistä. Myös tämän työryhmän raportti kuultiin kaupunginvaltuuston kokouksessa.
− Monet työryhmän havainnoimat asiat on jo laitettu toimeenpanoon, kuten esimerkiksi suunnitelmalliset yrityskäynnit, viestinnän ja vuorovaikutuksen kehittäminen sekä johdonmukainen verkostoituminen ja verkostojen hyödyntäminen esim. yrittäjille suunnattujen koulutusten ja muun toiminnan osalta, kertoo Pienimäki.

Pienimäen mukaan Ähtärissä tullaan tarttumaan myös muihin raportissa esitettyihin kehitysehdotuksiin, kuten kaupungin hankintapolitiikan kehittämiseen ja infran kehittämiseen esim. paikallisten valokuituhankkeiden muodossa.

Lisätietoja:   Kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh. 040 652 8881

Tutustu elinvoimaohjelmaan

Etä Hantsa nettiin

Etä-Hantsan tiloja testaamassa Kerttu Heinämäki (vas.), Tea-Hanna Leino, Marjo Mäkipelto ja Tuomas Collin Ähtärin kaupungilta.

Ähtärin keskustassa sijaitseva vapaan sivistystyön tila Hantsa valjastetaan kesäksi etätyötilaksi. Toukokuusta elokuun loppuun saakka voi Etä-Hantsasta varata edulliseen hintaan työskentelytilaa päiväksi, viikoksi tai pidemmäksi aikaa.

Etä-Hantsan varauskalenteri on esillä Ähtärin kaupungin verkkosivuilla. Kalenterivarauksiin pääsee etusivun Etä-Hantsa-bannerin kautta. Etätyöpäivän hinta on kuusi euroa ja viikosta tai pidemmästä varausjaksosta saa tuntuvan alennuksen. Kerralla Etä-Hantsaan mahtuu 15 etätyöläistä. Tilojen etätyökäyttöä pilotoidaan kesän 2022 ajan.

− Meiltä on aika-ajoin tiedusteltu etätyötiloja Ähtärin keskustasta ja Etä-Hantsa on vastaus tähän tarpeeseen. Vastaremontoidut tilat sijaitsevat keskeisellä paikalla palveluiden äärellä. Ilmaista parkkitilaa on runsaasti ja Ähtärin keskustan hyvät lounaspaikat kivenheiton päässä. Etä-Hantsassa on myös jääkaappi, kahvinkeitin ja mikroaaltouuni, joten lounaan tai välipalan voi syödä myös toimistolla työn lomassa, kertoo Ähtärin kaupungin rakennuttaja- ja kiinteistöpäällikkö Tuomas Collin.

Etä-Hantsan tilat on varustettu ergonomisilla, säädettävillä kalusteilla. Noin 127 neliömetrin tila on jaettavissa erikokoisiin luokkiin, mikä takaa etätyöläisille työskentelyrauhan. Etä-Hantsa tarjoaa käyttäjilleen myös huippuluokan esitystekniikan sekä langattoman netin.

Ostolantie 11:n kakkoskerroksessa sijaitseva Hantsa on aiemmin ollut toimistokäytössä. Tila remontoitiin perusteellisesti alkuvuodesta 2022 ja otettiin vapaan sivistystyön käyttöön huhtikuun alussa. Lakeudenportin kansalaisopisto on Hantsan pääkäyttäjä kesäkauden ulkopuolella ja myös yhdistykset ja järjestöt voivat varata Hantsasta tiloja kokous- ja luentokäyttöön.

Lisätietoja:    Tuomas Collin, rakennuttaja- ja kiinteistöpäällikkö, puh.040 700 8294, sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Julkaisemme osana Ähtärin kaupunkibrändin kehittämistä yritysesittelyvideoita, joissa puheenvuoro annetaan paikallisille yrittäjille. Sarjan aloittaa kirjakauppias Leena Mäenpää, joka on perinteikkään Honkaniemen kirjakaupan omistaja. Honkaniemen kirjakauppa on Ähtärin yrityselämän peruskiviä ja sen juuret ulottuvat yli sadan vuoden taakse.

 

 

Ähtärin kaupunki toteuttaa helmi - maaliskuussa 2021 teollisuustonttien markkinointitempauksen. Tavoitteena on houkutella alueelle lisää yrityksiä sekä parantaa kaupungin kasvuedellytyksiä ja työllisyystilannetta.

Markkinointitempaus toteutetaan 22.2.–15.3.2021 välisenä aikana. Tarjolla on kaikkiaan seitsemän teollisuustonttia keskustan läheisyydessä sijaitsevalta teollisuusalueelta, jonne on erinomaiset liikenneyhteydet.

−Jokainen kunta pohtii Ähtärin lailla kasvua ja työllisyyttä vahvistavia toimenpiteitä. Halusimme omalta osaltamme vastata tähän huutoon Ähtärin näköisellä selkeällä ja räväkällä markkinointitempauksella, kertoo idean isä, kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki kampanjan taustoista.

−Tiedämme myös, kuinka kiireisiä yrittäjät omassa työssään ovat. Sen vuoksi tarjoamme mahdollisimman vaivatonta avaimet käteen -ratkaisua. Uskomme, että tämä kampanja herättää kiinnostusta laajemminkin.

Tontit myydään yrityksille avaimet käteen -periaatteella siten, että pakettiin kuuluu kaupungin rakennuttama vesi- ja viemäriliittymä sekä perustamistapalausunto, jolla varmistetaan edellytykset teollisuuskiinteistön rakentamiselle. Ähtärin kaupunki vastaa myös määräalojen lohkomiskustannuksista. Tontin ostaja vastaa puolestaan sähkö-, lämmitys- ja tietoliikenneliittymistä.

Tonttien myynti toteutetaan tarjouskaupalla. Tarjousten jättöaika on 22.2.–15.3.2021. Tarjouksen hyväksymisen edellytykset ovat, että tarjoaja sitoutuu rakentamaan tontille teollisuuskiinteistön, jolla on työllistävä vaikutus ja että rakennustyöt tontilla aloitetaan viimeistään vuoden 2022 aikana. Tonttia ei saa myydä eteenpäin rakentamattomana eikä rakennettunakaan ensimmäisten viiden vuoden aikana ilman Ähtärin kaupungin myöntämää lupaa.

Ähtärin kaupunginhallitus hyväksyy tonttikaupat. Kaupunki pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä saadut tarjoukset.

Lisätietoja:

Kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki, puh. 040 652 8881, sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Rakennuttajainsinööri Tuomas Collin, puh. 040 700 8294, sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

 

Teollisuustontit

 

Myytävät tontit:

- määräalat tilasta Kantalan Vanha Metsä 989-402-1-375:

vaihtoehto 1 / n. 0,7 ha tontti korttelista 1217

vaihtoehto 2 / n. 0,5 ha tontti korttelista 1217

vaihtoehto 3 / n. 3,4 ha tontti korttelista 1004

vaihtoehto 4 / n. 1,4 ha tontti korttelista 1004

vaihtoehto 5 / n. 1,2 ha tontti korttelista 1004

vaihtoehto 6 / 0,9774 ha:n tontti korttelista 1204/ Auto-ala 989-402-1-419,

vaihtoehto 7 / 1,2043 ha:n tontti korttelista 1204/ Uusi-Kantala 989-402-1-

427

Visit Ähtäri verkkosivut

Ähtärin seudun majoituskohteet, aktiviteetit ja nähtävyydet ovat nyt entistä helpommin matkailijoiden saatavissa uudella Visit Ähtärin verkkosivustolla www.visitahtari.fi. Sivusto esittelee laajasti Ähtärin majoitusvaihtoehtoja ja nähtävyyksiä ja sieltä voi myös muutamalla klikkauksella ostaa majoitusta ja muita palveluja.

Suomalaiset kuluttajat ovat aktiivisia verkko-ostajia ja korona-aika on osaltaan kiihdyttänyt kaupanteon siirtymistä verkkoon. Matkailubisnes on suurin yksittäinen verkkokauppakategoria (Paytrail: Verkkokauppa Suomessa 2019). Tästä kakusta haluaa oman siivunsa myös Visit Ähtäri. Toukokuun lopulla perustettu uusi verkkosivusto tarjoaa matkailijoille sekä myös oman kaupungin väelle kätevän ja luotettavan ostosalustan majoituksen ja aktiviteettien osalta.

– Seudun matkailun kehittymisen kannalta on hienoa, että voimme nyt tarjota yhdeltä luukulta alueen matkailupalveluita. Tähän saakka palvelut ovat olleet ripoteltuina eri verkkosivuille ja verkkokauppoihin. Nyt asiakas löytää yhdestä osoitteesta lähes kaiken, mitä hän onnistuneeseen lomaan tarvitsee, toteaa Visit Ähtärin hallituksen puheenjohtaja Jani Takamaa tyytyväisenä. – Sivustoa rakennettaessa on kärkenä ollut asiakasnäkökulma. Visitahtari.fi -sivusto on visuaalisesti houkutteleva ja tuotteiden selailu sekä itse ostotapahtuma on tehty helpoksi ja turvalliseksi, Takamaa jatkaa.

Sivuston viiden pääotsikon alle on ryhmitelty majoituspalvelut, ostettavat aktiviteetit, ravintolapalvelut, elämykset sekä kokous- ja ryhmäpalvelut. Jos valmiista tuotteista ei löydy suoraan asiakkaan tarpeeseen sopivaa ratkaisua, saa Visit Ähtäriltä apua palvelujen räätälöintiin, eritysesti kokous- ja ryhmämatkojen osalta.

Valtaosa Ähtärin alueen majoituspalveluista on jo sivustolla myynnissä. Takamaa huomauttaa, että myös yksittäisen mökin voi antaa Visit Ähtärille vuokravälitykseen. – Ja kyllä me mielellään julkaistaan sivustolla majoituskohteita ja muita matkailupalveluja Ähtärin lähiseudultakin, ei kaikkien kohteiden tarvitse olla Ähtäristä. Eli tervetuloa mukaan vain, Takamaa sanoo. - Myynti sivustolla on lähtenyt hyvin käyntiin jo nyt, joten olen luottavainen tulevan kesän osalta.

Aktiviteettien ja maksuttomien elämysten osalta on tarjontaan tulossa täydennystä vielä kesän mittaan. Seuraava suurempi kehitysaskel sivustolla on kieliversioiden tuottaminen: vuodenvaihteeseen mennessä majoitusta ja muita palveluja voi ostaa myös englanniksi ja venäjäksi.

Tutustu uuteen sivustoon:

www.visitahtari.fi

Lisätietoja:       Jani Takamaa, puh. 040 641 2202, sähköposti Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Etelä-Pohjanmaan liitto on myöntänyt rahoituksen Kuusiokuntien (Alavus, Kuortane, Soini ja Ähtäri) hankkeelle, jolla vahvistetaan yritysten valmiuksia selvitä koronapandemiasta. Hankkeen näkyvin osa käynnistyy torstaina 7.5. lanseerattavalla PestuuMarkkinat-palvelulla, jossa työ kohtaa tekijänsä.

Palvelussa eri mittaisia pestejä tarjoavat yritykset ja yhteisöt sekä maa- ja kotitaloudet voivat ilmoittaa avoimista tehtävistä ja työtä tarvitsevat voivat ilmoittaa, minkälaisista pesteistä ovat kiinnostuneita. Palvelu on kaikille käyttäjille maksuton ja palvelun käytössä avustaa meklari Riikka Koskela. Riikka innostaakin yrityksiä ilmoittamaan avoimista paikoista ja mahdollisista urakoista palvelussa.

”Myös kotitalouksien arvioimme tarvitsevan apua esimerkiksi piha- ja puutarhatöissä ja vaikkapa ikkunanpesussa. Nekin kannattaa ilmoittaa, sillä nyt on hyvä mahdollisuus tavoitella työlle tekijöitä paikallisen palvelun avulla”, toteaa Riikka. Hankkeessa mukana olevat kunnat toivovat, että PestuuMarkkinat.fi-palvelusta tulisi työkalu, jota alueen kaikki asukkaat, mökkiläiset, yritykset ja muut toimijat hyödyntäisivät ja siten edistäisivät paikallista työllistymistä.

Suunta tulevaan Kuusiokunnissa -hankkeessa tullaan tarjoamaan yrityksille myös niiden tarvitsemia koulutuksia. Koulutustarpeet selvitetään erillisellä kyselyllä, joka on tarkoitus lähettää yritysten edustajien sähköposteihin perjantaina 8.5. Riikka Koskela odottaa yritysten koulutustarpeita mielenkiinnolla, sillä hankkeen on mahdollista toteuttaa verkkokoulutuksia nopeallakin aikataululla.

”Oletukseni on, että digiloikka on monissa yrityksissä toteutettu ennakoitua isompana ja todella nopeasti. Nyt on mahdollista saada neuvoja ja apua esimerkiksi etäkokoukset mahdollistavien sovellusten hyödyntämisessä”, kertoo Riikka.

Koulutuspalvelut on tarkoitettu kaikille yrittäjille, mutta niitä voidaan tarjota myös nuorille, jotka mahdollisesti jäävät kesätöitä vaille. Tavoitteena on lisätä nuorten kiinnostusta yrittäjyyteen sekä vahvistaa ammatillisia valmiuksia.

Kuusiokuntien elinkeinotoimijat ovat suunnitelleet hankkeen yhteistyössä ja hanketta hallinnoi Alavuden Kehitys Oy. Ähtärin kaupungin elinvoimapäällikkö Jani Takamaa on tyytyväinen nopeasti käynnistetystä seutuyhteistyöstä. ”Pestuumarkkinoilla työ ja tekijät kohtaavat toisensa. Tavoitteena on tarjota helppo ja mutkaton alusta eripituisille pesteille”, hän toteaa. Takamaa sanoo myös, että Etelä-Pohjanmaan liitto on reagoinut tehokkaasti koronapandemian aiheuttamaan tilanteeseen. Hankerahoitus järjestyi ripeästi ja toteutus käynnistyi välittömästi rahoituspäätöksen jälkeen. Hankkeen toteutusaika on 20.4.2020 – 30.4.2021.

Tutustu PestuuMarkkinoiihin

 

Lisätietoja:

 meklari Riikka Koskela, 050 593 6210, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Ähtärin kaupunki, elinvoimapäällikkö Jani Takamaa, puh. 040 641 2202

ahtari nuorisotoimi


Koronavirusepidemian vuoksi moni taho on joutunut viivästyttämään kesätyöntekijöiden valintaa. Ähtärin kaupunki onkin tästä syystä pidentänyt 15–17-vuotiaille ähtäriläisille nuorille suunnattujen kesätyöseteleiden hakuaikaa 12.6.2020 saakka. Setelihakemuksia on palautunut jo mukavasti ja niitä käsitellään saapumisjärjestyksessä, mutta seteleitä riittää vielä runsaasti. Seteleiden määrää nostettiin nimittäin 40:stä kappaleesta 60:een kappaleeseen.

Ähtärin kaupungilla oli lisäksi haettavina maaliskuun loppuun mennessä niin sanotut suorat kesätyöpaikat eri osastoille, mutta koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten vuoksi kaikki osastot eivät pystykään palkkaamaan nuoria suunnitellusti. Esimerkiksi puisto- ja puutarhapuoli ottaa viime vuosia vastaavan määrän, kun taas kulttuuritoimi ei tällä tietoa voi palkata nuoria ollenkaan Pirkanpohjan taidekeskuksen avautuessa yleisölle vain muutamana päivänä heinäkuussa.

Kesätyöpaikkaa kannattaakin kysellä rohkeasti eri työnantajilta ja kertoa kesätyösetelin tarjoamasta mahdollisuudesta. Esimerkiksi marja- ja maatiloilla on valtakunnallisesti pulaa kausityövoimasta. Ähtärin kaupunki tukee kesätyösetelillä 15–17-vuotiaiden ähtäriläisten nuorten ja yrityksen/ yhteisön välistä kesätyösopimusta. Työnantajan ei tarvitse olla ähtäriläinen, vaan töihin voi lähteä vaikkapa paikkakunnalle, jolla majoituksen saa sukulaisilta. Kesätyösetelin arvo on 250 euroa ja se edellyttää vähintään neljän viikon työsopimusta. Kesätyösetelihakemuksia on tulostettavissa Ähtärin kaupungin verkkosivuilta ja hakemukset tulee palauttaa kirjaamoon viimeistään perjantaina 12.6. klo 15.00.



Lisätietoja

Marika Puntala
vapaa-aikatoimenjohtaja
Ähtärin kaupunki
p. 040 544 2537
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Ähtärin ja Soinin yhteinen matkailuilta ja Geopark-hankkeen esittely ke 2.10. siirtyy ensi vuoden alkupuolelle. Ilmoitamme uudesta ajankohdasta mm. Ähtärin kaupungin verkkosivuilla.

Kuudestaan ry on myöntänyt hankerahoituksen Ähtäri Matkailu Oy:lle ÄHTÄRI BOOST - venäläinen Uusi Vuosi, matkailun markkinoinnin, myynnin, asiakaspalvelun, tarjonnan ja yhteistyön toimintamallin kehitykseen Ähtärissä.
 
Ähtärin Matkailu Oy yhdessä ähtäriläisten matkailuyrittäjien kanssa on päättänyt elvyttää Venäjälle suunnattua markkinointia käynnistämällä ja pilotoimalla matkailun tuotekehitystä ja markkinointia yhteistyöhankkeen avulla. Hankkeesta tehdään pilottiluonteisesti toimenpiteitä, jotka jatkossa olisi mahdollista toteuttaa myös muihin valittuihin kohdemaihin. Yhteistyötoimenpiteellä yritysryhmän markkinointitoimenpiteitä suunnitellaan ja toteutetaan pääasiassa digitaalisesti mm somemarkkinointina.
 
Hankkeen päätavoitteena on hankkia ja tuottaa alueen pienille yrityksille uutta tietoa ja taitoa tuotteiden ja palvelujen kehittämisessä sekä markkinoinnissa.  Merkittävä tavoite on kasvattaa alueen ympärivuotista matkailua, kasvattaa kävijämääriä ja saadaan aikaan toimiva tuotekokonaisuus. Hankkeessa kiinnitetään huomiota myös asiakaspalveluun ja matkailijakokemukseen. 
 
Ähtärissä toteutettiin vuosina 2010 - 2013 menestyksekäs venäläisiin matkailijoihin kohdennettu markkinointikampanja. Kolmena vuodenvaihteen sesonkina, jotka olivat kukin kestoltaan vajaa kolme viikkoa, saatiin Ähtäriin noin tuhat venäläistä matkailijaa. Vuonna 2014 Venäjän sisäinen tilanne romahdutti venäläisten matkailuinnostuksen koko Suomessa muutamiksi vuosiksi. Nyt tilanne on elpynyt ja naapurimaan vierailijat suunnistavat jälleen ulkomaille. Visit Finlandin tutkimusten mukaan venäläiset ovat maamme suurin yksittäinen matkailijaryhmä. He matkustavat Suomeen ympärivuotisesti ja kuluttavat eniten rahaa. Venäläinen matkailija etsii lomallaan monipuolista tekemistä ja sellaisia elämyksiä, joista voi kertoa loman jälkeen tuttavapiirissä. 
Aiemmat kokemukset osoittivat, että Ähtäriin saapuneet venälisturistit käyttivät laajasti myös Ähtärin ulkopuolisia palveluja, kuten majoitusta, käynti- ja ostoskohteita. 
 
Hanke konkretisoituu yhteisellä verkkosivustolla ja verkkokaupalla, jota kautta matkailija voi hahmottaa alueen palvelukokonaisuuden. Verkkokaupan kautta asiakas voi itse vaikuttaa lomaohjelman sisältöön ja samalla hallita lomabudjettiaan. Sivustolle tulee myös ohjeet kuinka Ähtäriin tullaan, etäisyydet, junayhteydet, auton vuokraus jne.
 
Kuudestaan ry:n hallituksen päätöksen perusteluissa todettiin, että hanke soveltuu Kuudestaan strategian kohtaan ”Kehittyvät elinkeinot ja yrittäjyys”. Hanke tukee alueen matkailuyrittäjyyttä ja yritysyhteistyötä. Hankkeen toimenpiteisiin voivat kaikki alueen yrittäjät osallistua. Hankkeella uskotaan olevan vaikutuksia matkailijamäärien kasvuun ja hankkeella tuotettavaa markkinointimallia on helppo muokata sopivaksi myös muiden maiden, kuin Venäjän markkinointiin.   Hankkeen Leader-rahoitus on 80 %, loppurahoitukseen osallistuvat alueen matkailuyrittäjät.
 
Ähtärin Matkailu Oy aloitti hankkeen omalla riskillä 1.9.2019 ja palkkasi hankevetäjäksi Irma Kuoppalan. Hankkeessa on jo ehditty pitää työpajoja, suunnittelupalavereita ja toteuttaa verkkosivustoa/verkkokauppaa. Alueella on vieraillut myös venäjänkielinen somettaja, joka on tutustunut palvelutarjontaan. Verkkosivustoon voi tutustua osoitteessa www.visitahtari.ru 
 
 
Lisätietoja:
 
Irma Kuoppala
hankevetäjä
Ähtärin elinvoima- ja matkailukeskus Porstua
puh.  040 662 4661
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.