Ähtärin matkailun masterplan valmistui

Ähtäri tähtää perhematkailun ympärivuotiseksi ykköskohteeksi

Ähtärissä on valmistunut kaupungin matkailun tulevaisuutta luotaava

 kokonaissuunnitelma eli masterplan. (pdf)

Ähtäri on ollut monella tapaa maamme matkailun uranuurtaja. Neljän vuosikymmenen ajan on Ähtäri eläinpuistoineen ollut yksi tunnetuimmista matkailubrändeistä Suomessa. Sitä se on edelleen. Ähtäri on ollut malli, esikuva ja innoittaja monelle maahamme nousseelle matkailukeskukselle.

Matkailu työllistää 6 600 asukkaan eteläpohjalaisessa kaupungissa lähes 170 henkilöä ja tuo vuosittain noin 18 miljoonan euron tulot paikkakunnalle. Ympärivuotisesti toimivan Ähtärin Eläinpuiston kävijämäärät ovat 130 000 - 150 000 henkilöä.

Masterplanin avulla haluaa Ähtäri pitää ja vahvistaa omaa paikkansa Suomen matkailukartalla. Kaupungin elinkeinostrategiassa on matkailu nostettu kärkitoimialaksi Buster- ja SIlver- alumiiniveneistään tunnetun teollisuuden rinnalle ja ohikin. Ähtärissä visioidaankin, että kaupunki on vuonna 2020 Suomen johtava ympärivuotinen perhematkailukeskus. Tähtäimessä on lisäksi, että Ähtäri on myös kansainvälisesti suuntautunut ja valtakunnallisesti merkittävä hyvinvointi- ja terveysmatkailun sekä luonto-, elämys- ja tapahtumamatkailun keskittymä.

Ähtärin tavoitteena on kasvattaa matkailijamäärät 230 000:een vuoteen 2020 mennessä. Ympärivuotisten vuodepaikkojen määrä Moksunniemen matkailualueella kasvaa vuosikymmenen aikana noin 300:sta 1000:een vuodepaikkaan. Tuolloin matkailun kokonaistulo on Ähtärissä noin 25 miljoonaa ja matkailun työllistävä vaikutus 250 työpaikkaa.

Pääpaino perhematkailun kehittämisessä on Moksunniemen matkailualueella, missä sijaitsevat muiden muassa Ähtärin

Eläinpuisto, Hotelli Mesikämmen, kylpylä, leirintä- ja karavaanialue, Ähtäri-halli sekä Moksunniemen golfkenttä. Alueen kokonaispinta-ala on yli 200 hehtaaria, josta suurimman osan omistaa Ähtärin kaupunki. Golfkentän laajentaminen 18-reikäiseksi on jo käynnissä ja sen arvioidaan valmistuvan pelikaudelle 2013.

Kaiken kaikkiaan matkailualueen investoinnit ovat vuoteen 2020 mennessä runsaan 30 miljoonan euron suuruusluokkaa.

Eläinpuistoon uusia eläinlajeja ja Safaripuisto

Ähtärin Eläinpuiston suosio luonnonmukaisena ympärivuotisena alueena on pysynyt vuodesta vuoteen hyvällä tasolla. Viime vuonna päästiin kävijämäärissä 150 000:een. Suunnittelukauden aikana tullaan eläinpuiston nykyisiä tiloja ja palveluja kehittämään ja lisäämään toiminnallisuutta. Tähän päästään hankkimalla eläinpuistoon uusia eläinlajeja, toteuttamalla alueelle erityinen Safaripuisto, kehittämällä Ähtäri-hallista tapahtuma- ja kokouskeskus ja muodostamalla eläinpuistoyhtiön hallinnoimalle leirintäalueelle vesiharrastepuisto. Uusi Vesilintutalo valmistuu jo tänä vuonna.

Investointeja majoituskapasiteettiin ja elämyksellisyyteen

Matkailualueen nykyiset majoitusresurssit eivät yksin riitä kasvun turvaamiseen. Siksi alueen vuodepaikkojen määrä tullaan yli kolminkertaistamaan vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteena on nykyisten ja uusien toimijoiden kanssa toteuttaa alueelle 100 - 150 ympärivuotisessa käytössä olevaa loma-asuntoa. Pinta-alaltaan tämä merkitsee 10 000 - 15 000 neliön kasvua. Vuodepaikkojen määrä nousee noin tuhanteen. Koko alueen uusi majoituskapasiteetti tulee vuokraus- ja osaomistuskäyttöön. Myös nykyistä kapasiteettia muutetaan ympärivuotiseen loma-asumiseen soveltuviksi huoneistotyyppisiksi asunnoiksi.

Majoitusinvestointien toteuttajiksi halutaan Ähtäriin uusia, eri tyyppisiä majoitusratkaisuja toteuttavia kotimaisia ja ulkomaalaisia investoijia ja operaattoreita. Kaupunki on jo käynnistänyt uusien investointien edellyttämät kaavoitustyöt.

Ensimmäisistä uusista investoinneista on jo päätetty! Leirintäalueen ja hotellin väliselle alueelle käynnistää Luoman Puutuote Oy kevään aikana kuuden hirsirakenteisen loma-asunnon rakentamisen.

Uutta teknologiaa ja terveyspalveluja kytketään matkailuun

Ähtärissä viritellään yhdessä Jyväskylän yliopiston kanssa matkailun käyttöön uutta teknologiaa ja mobiilipalveluja hyödyntäviä sovelluksia. Näitä sovelluksia voidaan käyttää muiden muassa markkinoinnissa, opetuksessa ja esimerkiksi matkailukohteiden ja eläinpuiston eläinten esittelyssä.

Ähtärissä on jo nyt erittäin monipuolinen ja runsas hyvinvointipalvelujen tarjonta. Lisäksi Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin Ähtärin sairaala on ortopedian, plastiikkakirurgian ja kivunhoidon osaamiskeskus. Hyvinvointi- ja terveyspalvelujen tuottajat ollaan nyt liittämässä Ähtärissä matkailutoimijoiden verkostoon. Lisäksi selvitetään mahdollisuudet perustaa Ähtäriin erityinen hyvinvointikeskus. Matkailualueen uudisrakentamisessa ja esim. kylpylän uudistamisen yhteydessä huomioidaan hyvinvointialan yritysten ja sairaalan tarpeet

Lisätietoja Ähtärin matkailun masterplan-hankkeesta antavat mielellään

- projektipäällikkö Jari Niskanen, puh 044 - 033 53 87, jari.niskanen@ahtari.fi

- kaupunginjohtaja Kari Heikkilä, puh 040 - 506 8752

- toimitusjohtaja Veli-Matti Rantanen, puh 0400 - 603 536

 

Powered by Visualweb SiteAdmin 2005