Valokuvauskilpailu koululaisille!

VALOKUVAUSKILPAILU ÄHTÄRIN KOULULAISILLE

Parhaillaan vietetään kulttuuriympäristövuotta, jonka teemana on ”RAKENNETTU MAISEMA”
Kulttuuri- ja nuorisotoimi järjestää teemavuoden kunniaksi valokuvauskilpailun Ähtärin koululaisille.

  • Sarjoja on kolme: alakoululaiset, yhteiskoululaiset ja toisen asteen opiskelijat.
  • Otokset voivat olla väri- tai musta-valkokuvia.
  • Kilpailuun voi osallistua 1-3 kuvalla, joiden täytyy olla paperivedoksia kooltaan A5 – A3.
  • Kilpailuaika on 12.4. -20.8.2010

PALKINNOT

Kunkin sarjan kolme parasta saa rahapalkinnon, myös muita palkintoja jaetaan.Lisäksi parhaista otoksista pystytetään näyttely Pirkanlinnaan.
Palkitsemistilaisuus järjestetään 5.9.2010 pidettävän kulttuuriympäristöseminaarin yhteydessä.

AIHEET

Yleisenä teemana on ”RAKENNETTU MAISEMA”

  1. Alakoulut
    Arjen ympäristöt esim. koulumatkat, leikkipaikat, kotipihat
    Tämän haluaisin säilyvän
  2. Yhteiskoulu
    Yksityiskohdat rakennuksista ja maisemista
    Tämän haluaisin säilyvän
  3. Toisen asteen oppilaitokset, lukio, Sedu Koulutie ja Tuomarniementie
    Paikan henki
    Paikka muuttuu
    Tämän haluaisin säilyvän

Jokaisen kuvan taakse kirjoitetaan valokuvaajan nimi ja sarja sekä kuvan nimi.

Kuvat toimitetaan kulttuuritoimistoon ( Ostolantie 11 ) viimeistään
pe 20.8.2010 klo 16 mennessä.

Opettajat voivat halutessaan lähettää kuvat keskitetysti kouluilta.

Lisätietoja antaa tarvittaessa kulttuuri –ja nuorisosihteeri Ulla Akonniemi
06-25256420, 040-5442537, ulla.akonniemi@ahtari.fi

Nyt kamera kädessä rakennettua maisemaa tarkkailemaan ja ikuistamaan!

 

Powered by Visualweb SiteAdmin 2005